Hurahtaneena on hyvä olla

Oon hurahtanut (taas) ja oon tästä enemmän, kuin innoissani! Mikä se juttu sitten on, joka saa silmät loistamaan tällä hetkellä? Mehustaminen tietenkin!! Sain viime kesänä muutaman lahjakortin Prismaan ja olen tässä pitkin kesää ja syksyä harkinnut, mihin haluaisin lahjakortit käyttää. Viime keväänä luin ensimmäisen kerran mehustamisesta ja samalla katsoin Netflixistä dokkarit fat, sick & nearly dead 1 ja 2. Olin vaikuttunut näistä ja siitä asti ajatus on kytenyt päässäni, josko tuollaisen mehukoneen voisi itsekin hankkia. Laite on kuitenkin kohtuu hintava ja vie tilaa keittiössä, joten ihan äkillisenä päähänpistona en sitä lähtenyt ostamaan. Nyt kuitenkin totesin, että pakko se on mehulinko hankkia, kun asia pulpahtaa koko ajan mieleen uudelleen. 

Olen aina tykännyt syödä paljon kasviksia ja tämän hetken ruokavaliooni ne kuuluvat hyvin keskeisessä osassa. Minua on kuitenkin vaivannut se, että käyttämieni kasvisten valikoima on kohtalaisen yksipuolinen. Porkkana, kurkku, tomaatti, kukkakaali ja parsakaali-linjalla on aika lailla menty, satunnaisesti mukana myös jotain muuta. Välillä olen erittäin laiska laittamaan ruokaa ja esimerkiksi superterveellinen selleri nyt ei ihan raakana kyllä uppoa. Samoin isojen kasvismäärien puputtamiseen menee ihan älyttömästi aikaa, eikä siihen aina ole mahdollisuutta. Tähän ongelmaan mehustus on ihan huippujuttu! Nyt menee sellerit, pinaatit, lehtikaali ja kaikki, mitä vaan kaapista löytyy. Kirpeä vihreä omena ja sitruuna peittävät loistavasti kaiken liian "vihreän" maun alleen, joten aamun supervitamiinipommiin voi piilottaa oikeastaan mitä tahansa. 

Mikä mehustamisessa sitten on se juttu,  eikö kasvikset voi syödä sellaisenaan? Koska valtaosa meistä ei vain syö! Kuinka moni meistä syö suositellut viisi annosta kasviksia päivittäin? Ja koska suurimmalla osalla länsimaisesta väestöstä ruoansulatuselimistön toiminta on hidastunut tai sitä on kuormittavat teollisesti tehtyjen ruokien lisä-, säilöntä- ja väriainejäämät.

Elimistömme ei siis pysty käyttämään tehokkaasti kaikkia ravintoaineita ruoasta mitä syömme.Kun juomme tuorepuristettuja mehuja, kehomme pystyy käyttämään hedelmien ja vihannesten ravintoaineet suoraan solutasolla sillä saamme ravinteet nestemäisessä muodossa. Puristetuissa mehuissa ravinteet säilyvät siinä 95%:sti.Lisäksi neste imeytyy kehoomme vartissa kun syödyllä omenalla se kestää n. neljästä kuuteen tuntia. Lähde: http://www.mehukas.info/miksi-mehustaminen-kannattaa-eiko-hedelmia-ja-vihanneksia-voisi-vain-syoda

I love me messuilla olin kuuntelemassa Tara Langen luentoa mehustamisesta ja se todella inspiroi minua. Tara on kirjoittanut myös kirjan nimeltä vihermehu, se lähtikin heti kirjaston varaukseen. Mehustamiseen on käytössä kahdenlaisia laitteita, linkoja ja puristimia. Puristin on hitaampi ja työläämpi käyttää, mutta puristimella tehty mehu säilyy kauemmin. Mehulinko taas on todella helppo ja nopea käyttää, mutta mehu on hyvä käyttää viiden tunnin kuluessa valmistuksesta, koska ravintoaineet heikentyvät joutuessaan hapen kanssa tekemisiin. Itse ostin Philipsin viva collection-mehulingon, johon olen näin muutaman päivän kokemuksella ollut todella tyytyväinen, helppo ja nopea käyttää ja pesu on vaivaton. https://www.prisma.fi/fi/prisma/philips-viva-collection-hr1855-30-mehulinko

Mehua voi oikeastaan tehdä ihan mistä kasviksista/vihanneksista vaan, kokeilemalla selviää parhaat yhdistelmät. Helpointa on aloittaa ensin muutamista raaka-aineista ja lisätä niitä sen mukaan, kun tietää omat mieltymykset ja on vähän tutustunut mehujen maailmaan. Eikun mehustamaan!

Miten löytää se oma juttu?

Mä mietin tätä usein, mikä on se mun juttu? Kuinka kauan sen etsimiseen voi ja kannattaa kuluttaa aikaa? Entä jos en koskaan löydä sitä? Ihailen ihmisiä, joiden silmät loistaa, kun ne kertoo jostain itselle tärkeästä asiasta. Ja sehän voi olla ihan mitä vain, yhdelle se on urheilu, toiselle valokuvaus, kolmannelle musiikki ja neljännelle matkustelu. Toki mullakin on paljon asioita, joita tykkään tehdä ja joista nautin, mutta ehkä koen olevani vielä vähän hukassa itseni ja omien halujeni kanssa. Mitkä on mun omia haaveita ja mitkä asiat sellaisia, joita olen tehnyt vain muiden takia. Muiden hyväksyntä on ollut joskus niin tärkeää, että sitä on vain mennyt ympärillä olevien ihmisten toivomusten perässä. Ja sillähän ei saavuta mitään, kaikista eniten vain kadottaa itsensä ja omat juttunsa. Muutama vuosi sitten tein haavekarttaa, tarkoituksena oli saada vähän elämälle suuntaa ja asioita järjestykseen. Haavekartasta tuli hieno, mutta ihmettelin, miksei se kuitenkaan tuntunut hyvältä, ei yhtään minulta. Myöhemmin tajusin, että kaikki asiat siinä kartassa oli sellaisia, joita muut ihmiset odottivat minun siinä tilanteessa tekevän. Olin myynyt jo omat haaveilunikin muiden ihmisten miellyttämiselle. Silloin päätin, että nyt se on loppu, tästä lähtien olen itsekäs tässä asiassa ja opettelen kuuntelemaan itseäni tarkemmin. Mitä minä oikeasti haluan? Mitä onnellisempi olen itseni kanssa, sitä enemmän voin jakaa sitä onnea myös ympäristööni.

Ympäristö herää helposti vastustamaan asioita, joita joku tekee eri tavalla. Ihmiset kyseenalaistavat ja arvostelevatkin sinun tekemisiäsi, kaikki eivät ota ollenkaan tosissaan. vaiheessa, kun omaa juttuaan alkaa etsimään, saattaakin huomata, että sun kaikki läheiset ei oikeesti hyväksykkään sitä. Ne ei tue sua sun yrityksessä löytää onnellisuus, vaan päinvastoin saattaa jopa tehdä kaikkensa sen eteen, jotta sä epäonnistut. Uskokaa mua, mä olen nähnyt tämän ihan läheltä. Se ei ole kaunista, eikä toivottavaa kenellekään ja olisi helppo sanoa, että älä pidä tällaisia ihmisiä ympärillä. Mutta entä jos se unelmien sabotoija onkin sun tosi läheinen ihminen, hyvä ystävä, puoliso tai perheen jäsen? Siitä eroon pääseminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista tai edes mahdollista. Tässä vaiheessa moni luopuukin niistä omista unelmista, koska on helpompaa olla kuten ennenkin, palvella vain muita ja muiden unelmia. Pidemmän päälle se katkeroittaa, ihmisestä tulee vihainen ja katkera, kun omat unelmat ja haaveet jäivät muiden jyrän alle. Miettikääpä kaikkia tuntemianne ihmisiä, jotka ovat täynnä vihaa ja katkeruutta. Elävätkö he omaa unelmaelämäänsä? Näkyykö se heistä? Ei ja kyllä, kun ihminen on löytänyt itsensä ja oman jutun, onnellisuus säteilee ulos ja näkyy kaikille, mutta sama myös toisinpäin. Sen takia kannattaa jatkaa etsimistä ja suunnata sitkeästi omien juttujen perässä, vaikka muut sanoisi mitä. Ennen pitkää se kyllä näkyy ja ympäristö ei voi olla huomaamatta. Löydätkin ympärillesi samanhenkisiä ihmisiä, jotka ymmärtää ja tukee sua täysin. Hyvä tulee hyvän luo, näin mä ainakin uskon.

Mä haaveilen myös tough viking-kisaan osallistumisesta, viime vuonna pääsin jo treeneihin :)

Väitän, että esimerkiksi 30v tai 50v villitykseksi kutusut tilat ovat vaan sellaisia, joissa ihmiset ovat kyllästyneet miellyttämään jatkuvasti muita ja tajunneet etsiä ja toteuttaa sen oman jutun. Nämä ihmiset saattavat tehdä radikaaleilta tuntuvia ratkaisuja omassa elämässään ja muut ihmettelevät, mistä moinen hullutus johtuu. Ne unelmat ovat kyteneet siellä päässä koko ajan, mutta niitä ei ole ollut uskallusta tai mahdollisuutta toteuttaa. Jossain vaiheessa tulee se hetki, kun tajuaa, että nyt mä sen teen, ostan moottoripyörän, lähden maailmanympärysmatkalle tai vaihdan ihan kokonaan toiselle alalle. Siinä vaiheessa läheisissä ihmissuhteissa saattaa tapahtua suuria muutoksia, kun kaikki ei kestä sitä, että toinen uskaltaakin olla oma itsensä, eikä ole enään palvelemassa muiden tarpeita. Ehkä se herättää muissa vastustusta sen takia, että se saa ihmiset muistamaan ne omat salaiset, ehkä jo haudatut haaveet. Usein kun puhutaan siitä, että joku on hurahatanut johonkin, se esitetään jotenkin negatiivisessa valossa. Aivan kuin se olisi vaarallista, jos joku onkin yhtäkkiä innostunut ja silminnähden onnellinen omasta jutusta. Ympäristö kokee sen uhkana, mikä totakin oikein vaivaa, miksi se ei ole sellainen, kuin ennen. Muutos pelottaa jokaista, mutta jos se muutos tuo enemmän onnea, sitä kannattaa tavoitella.

Mitä mä sitten tavoittelen tai haaveilen? Kirjoittaminen, siinä kehittyminen ja koko tämän blogin pitäminen oli suuri haave ja nyt mä uskalsin sen laittaa käytäntöön. Innostun tästä koko ajan lisää ja haluan kehittää itseäni. Haaveilen kunnon kamerasta ja valokuvauskurssista. Haluan oppia lisää raakaleivonnasta, siinäkin on mahdollisuuksia ihan valtavasti. Haaveilen rakkaudesta, perheestä, omasta, mun näköisestä kodista. Isoja ja pieniä haaveita, mutta sitähän elämä on. Sitten on vielä iso kasa mun omia, vielä salaisia haaveita, joiden aika tulee kyllä jonain päivänä. Ihminen muuttuu ja haaveet muuttuu, mutta älä anna muiden ihmisten estää sun unelmaelämää.

Näitä kakkuja lisää ;)

Ihanaa viikonloppua <3

Itserakkausjuttuu

Joka paikassa saa nykyisin lukea tekstiä itsensä hyväksymisestä juuri sellaisena, kuin on. Jokaisen tulisi rakastaa itseään riippumatta kiloista tai muista ulkonäöllisistä seikoista. Kauneus lähtee sisältä, niinhän sitä sanotaan. Mutta miten se onnistuu, jos ei oikein koskaan ole ollut itseensä tyytyväinen? Jos oman pään sisällä huutaa ankara ääni, "tee enemmän, tee paremmin, et pysty, ei susta oo siihen". Jos ympäristöstäkin tulee sellaista viestiä, on kai aika mahdotonta yhtäkkiä alkaakin rakastamaan itseään täysillä. Ei ole kai olemassa nappia, joka yhtäkkiä kääntää ajattelun siihen suuntaan, että pitääkin itseään maailman ihanimpana tyyppinä ja on täysin tyytyväinen itseensä. Mutta uskon vakaasti, että tyytyväisyyttä itseensä ja tervettä itserakkautta pystyy harjoittelemaan ja kehittämään. Yksin ei kaikkea tarvitse tehdä, vaan voi antaa ympäristön ja oikeiden ihmisten auttaa. Alkaakin kuunnella niitä hyviä ja positiivisia tyyppejä ympärillä ja ehkä pikku hiljaa jopa uskomaan itsekin itseensä. Antaa muiden tukea ja kannustaa.

Olen kuullut joskus sanottavan, että ihminen on viiden lähimmäisen ihmisen summa. Jos ympärilläsi on ihmisiä, jotka arvostelee, syyllistää, tuomitsee, epäilee tai halveksii sun juttuja, hankkiudu niistä eroon mahdollisimman pian. Koska ne myrkyttää sut ja kohta sä alat itsekin uskoa niiden juttuihin. Ja silloin ollaan pahasti sivupoluilla, oikeastaan jo aika lähellä ojanpohjaa. Sieltä nouseminen on työlästä, mutta täysin mahdollista. Jokainen voi muuttaa vain itseään, muita ihmisiä oikein ei. Alkuun voi olla yksinäistä, jos ympärillä on ollut negatiivisia ihmisiä ja niihin haluaa etäisyyttä, mutta hyvä tulee hyvän luo, ennemmin tai myöhemmin. Mielummin yksi postiivista energiaa tuova tyyppi, kuin kymmenen energiasyöppöä. Ystävä, joka on samanhenkinen, kannustaa, innostaa, hyväksyy sut sinuna, eikä vaadi muuttumaan, jaksaa uskoa suhun silloin eniten, kun sä ite et todellakaan usko ittees, on kultaakin arvokkaampi, siitä kannattaa pitää kiinni. Ja tällaisen ystävän kanssa sä tiedät, että se tukee sua täysillä silloinkin, kun päätät yhtäkkiä muuttaa suuntaa tai epäonnistut jossain jutussa täysin.

Itseään voi aluksia huijata tykkäämään itsestään. Tarpeeksi pitkään kun syöttää jotain ajatusta päähän, alkaa aivan varmasti itsekin lopulta uskomaan siihen. Toimii niin hyvässä, kuin pahassa. Jos joka päivä kirjoittaakin illalla pari juttua ylös, miten mahtava tyyppi on. Kehuu itseään hyvin tehdystä suorituksesta. Jos epäonnistuu tai suunnitelma kaatuu, ei rankaisekkaan itseään niin syvästi, vaan koittaakin lempeämpää otetta. Monilla se oma päänsisäinen ääni on se kaikista ankarin, se joka piiskaa, vaatii, arvostelee ja halveksii tekemisiä.  Oman pään sisäinen ääni ei ole koskaan tyytyväinen, aina pitäisi tehdä enemmän ja paremmin. Entä jos se tie on jo kokeiltu ja koittaisikin toisenlaista suhtautumista ja tapaa puhua itselleen? Vanhaan voi aina palata, jos lempeys ja positiivisuus ei tunnun hyvältä.

Eikö lapsenkin itsetunto nouse parhaiten kehumisella ja kannustamisella, ei rankaisemisella tai arvostelulla? Miksi sama ei toimisi aikuisellakin? Tehdään asioita sen takia, että ne tekee meille hyvää ja ansaitaan tietenkin vaan parasta. Olen löytänyt liikunnan ilon ihan kokonaan uudelleen, olen antanut itselleni luvan harrastaa juuri niitä lajeja, joista nautin, enkä tee mitään sen takia, että näin on pakko tehdä tai koska naistenlehdissä sanottiin, että olet huono ihminen, jos et käy kuntosalilla. Yritin viime talvena käydä yksinään salilla, koska luulin, että niin kuuluu tehdä. Mutta se vaan ei ollut yhtään mun juttu, en nauttinut siitä yksinäisestä puurtamisesta. Sen sijaan olen nyt treenannut yhdessä muiden kanssa ja todennut, että ryhmätreenaaminen on se mun juttu, se on asia josta nautin ja sen takia teen nyt sitä, vaikka kuntosalitreeni olisikin muodikkaampaa.

Mulla on täydelliseen hyväksymiseen ja lempeyteen vielä matkaa, mutta olen aloittanut ja onneksi jo kaukana siitä pahimmasta itseni rankaisijasta. Jos on tottunut vuosikaudet puhumaan itselleen negatiivisella tavalla, ei se puhe ihan hetkessä positiiviseksi kannustukseksi muutu. Mutta joku päivä sitä vielä ihmettelee, miksi olinkaan niin ilkeä itselleni joskus. Pään sisäisellä äänellä on merkitystä kaikkeen, mitä teemme elämässä, miten toimimme ihmissuhteissa, kuinka suhtaudumme epäonnistumisiin ja uskallammeko ottaa uusia haasteita vastaan. Sen jälkeen, kun oikeasti uskoo itseensä, eikä pelkää epäonnistumista jo heti alussa, on mahdollisuudet ihan mihin vaan. Jos huomaat olevasi itsellesi ilkeä, aloita positiivinen puhe jo tänään. Kuvittelen usein, että olkapäilläni istuu kaksi hahmoa, toinen on ilkeä pirulainen ja toinen lempeä ja kannustava. Tähän asti ilkeä pirulainen on ollut iso ja vienyt lempeältä tyypiltä kaiken tilan ja mahdollisuuden kasvaa. Nyt ne roolit saa pikkuhiljaa muuttua ja jossain vaiheessa ilkeä pirulainen kuolee ja kuihtuu kokonaan pois ja jäljelle jää vain lempeä ja kannustava tyyppi.

Mariskan sanoin

Olen vihdoinkin käsittänyt sen
Mä oon fiksu ja kivannäköinen Kaiken hyvän todellakin ansaitsen Mitä tielleni sattuu Helppo muista on kyllä välittää Mut itteänikin mun täytyy silittää Lupaan täst edes aina yrittää

Itserakasta viikon jatkoa <3

Tekosyitä vai oikeita syitä?

Onko olemassa oikeita syitä, vai ovatko kaikki syyt tekosyitä? Kuinka helppoa itselleen valehtelu oikein on? Mä oon ainakin mestari tässä syiden keksimisessä, välillä huomaan käyväni sellaista monologia itseni kanssa, että ulkopuolista kyllä naurattaisi. Ja se vielä tulee niin huomaamatta, " voin ottaa tänään tuplamäärän raakasuklaata, kun en eilen syönyt yhtään", "mun tekee mieli hapankorppua, jos jätän kasvikset väliin ja syön niiden edestä hapiksia", "oon tänään käyny kuitenkin jo lenkillä, joten voin aivan hyvin ottaa vähän reilumman palan raakakakkua" ja niin edelleen. Sitä tarvitsee itselleen tällaisen "oikeutuksen" syödä jotain lisää tai enemmän. Sama koskee liikuntaa, vaikka rakastan urheilua, mun on silti joka kerta motivoitava ja välillä pakotettava itseni liikkumaan. Siitä saatava nautinto on ihanaa, mutta niin rutinoitunut en vielä ole, etteikö sohvan pohjalla makaaminen hyvin usein houkuttaisi enemmän. Itse asiassa mun pitäisi tälläkin hetkellä olla menossa salille ulkotreeneihin, mutta koska nukuin vähän liian pitkään ja laiskotti, päätin siirtää liikunnat lenkkeilyksi tänään.

Taas tekosyitä tekosyiden perään, välillä tuntuu, että koko elämäntapojen muuttaminen on yhtä kaupantekoa, otanko lisää, vai jätänkö ottamatta vai otanko kenties vain puolikkaan määrän, menekö salille tänään vai siirränkö urheilun huomiselle? Ehkä se on niin, että tämä kaupanteko on pakollinen osa tätä prosessia ja joskus viiden vuoden päästä ihmettelen koko hommaa, terveellinen syöminen ja säännölliset liikuntakerrat ovat niin normaali osa mun arkea, ettei tällaista keskustelua tarvitse jatkuvasti käydä. Toisaalta eikö homma voisi olla vain helppoa, kamat niskaan ja ulos? Ei syö mitään epäterveellistä ja problem solved? Mutta koska oon nainen, ei se ihan niin vaan onnistu ;)

Olen monesti miettinyt näissä tilanteissa, onko olemassa oikeita syitä ja selityksiä? Esimerkiksi ehkä tavallisin syy syödä epäterveellisesti on kiire. Ei muka "ehdi" valita parempia vaihtoehtoja, ottaa kirsikkatomaattia kaupasta karkkipussin sijaan tai rahkapurkkia välipalalla pullan sijasta. Näitä olen itsekin itselleni syöttänyt useaan otteeseen. Mutta miten esimerkiksi salaatin valitseminen ravintolassa on yhtään sen nopeampaa/hitaampaa, kuin hampurilaisen? Kiire vaikuttaa ehkä siihen, että ei jaksa, eikä viitsi suunnitella asioita ja ruokia ennaakkoon ja elää vain hetkessä omien mielihalujen mukaan. Raskaan työpäivän jälkeen nälkäisenä ne mielihalut saattavat huijata sinut haluamaan jättiateria hampurilaisia ja sen jälkeen urheilu tai mikään muu, kuin sohvalla koomassa makaaminen ei todellakaan voisi kiinnostaa.

Siinä kohtaa, kun uudet valinnat ovat rutinoituneita ja muuttuneet arkiseksi tavaksi, näitä selityksiä ei enään tarvita. Lapsille täytyy usein perustella monta kertaa viikossa, miksi hampaat pitää pestä joka ilta. Harvoin aikuisen ihmisen tarvitsee tätä itselleen perustella tai pakottaa, koska se on niin rutiinia jokaisena iltana. Mutta ennen rutiinin muodostumista itseään joutuu vähän pakottamaan ja jopa huijaamaan terveelliselle raiteille. Itsestään se ei tule tapahtumaan, enkä enään usko mihinkään kuuden viikon ihmemuutoksiin. Vaikka olenkin sellaiseen joskus sortunut... Fyysisiä muutoksia voi parissa kuukaudessa tapahtua paljonkin, mutta pään sisällä ne ajatukset vievät väkisinkin aikaa ainakin pari vuotta. Mitä useammin uutta tapaa toistaa, sen helpommin siitä muodostuu rutiini. Ja lipsumisia tulee väkisin, ne on vaan hyväksyttävä osaksi prosessia. Mutta ei niihin ole pakko jäädä vellomaan, eilisen huono päivä ja väärät valinnat eivät määrittele tätä, huomista tai tulevaa viikkoa. Aina on mahdollisuus kääntää kelkka oikealle raiteelle.

Itse olen omassa muutoksessani siinä vaiheessa, että tietyt jutut tuntuvat tosi helpoilta ja valinnat onnistuu rutiinilla. Mutta sitten taas on monia kompastuskiviä, joihin täytyy vielä toden teolla keskittyä, yhdeksän kuukautta vasta hommaa takana, mutta ehkä kolmen vuoden päästä voin sanoa valintojen olevan helppoja ja itsestäänselviä?

Ihanaa viikonloppua <3

Helppo raakasuklaa aloittelevalle leipurille

Joko sulle raakasuklaa on tuttua? Jos ei, niin nyt kannattaa ehdottomasti kokeilla! Mä oon niin hullaantunut tähän raakaleivontaan, ettei muita herkkuja tule enään leivottua lainkaan. Joskus harvoin juhlissa tulee syötyä "normileivonnaisia". En tiedä, mikä siinä on, mutta raakaleivontaan tutustumisen jälkeen tavalliset leivonnaiset maistuvat usein jotenkin laimeilta tai tylsiltä. Sellainen makujen ilotulitus jää monesti puuttumaan. Tosin esim. Aino-jäätelölle en ole vastaavaa raakaversiota vielä löytänyt. Eikä ehkä tarvitsekaan vielä löytää, täytyyhän sitä jotain paheita olla ;)

Mutta nyt itse raakasuklaan valmistukseen. Raakasuklaan pohjana voi käyttää kookosöljyä, kaakaovoita tai näiden molempien sekoitusta. Jos ei pidä kookoksen mausta, voi sen jättää kokonaan pois ja tehdä pelkästään kaakaovoista. Itse tykkään joko sekoitella tai tehdä pelkästään kookosöljystä, koska kookos <3 Siinä on tosin se huono puoli, että kookossuklaita ei voi kauaa säilyttää huoneenlämmössä, kun sulaminen tapahtuu niin nopeasti. 

Raakasuklaan valmistuksessa käytettävät ainesosat ovat käsittelemättömiä, puhtaita raaka-aineita, joita ei missään valmistuksen vaiheessa kuumenneta yli 45 asteen. Silloin raaka-aineiden kaikki entsyymit, vitamiinit ja muut ravintoaineet säilyvät. Tavallisessa suklaassahan suurin osa niistä tuhoutuu voimakkaan kuumentamisen seurauksena. Tavallisen suklaan valmistuksessa kaakaota kuumennetaan yli 100 asteen, joten tärkeitä ravintoaineita häviää. 

Miten muuten raaka ja tavallinen suklaa eroaa toisistaan? Tavallisessa suklaassa käytetään kaakaon lisäksi mm. maitojauhetta, valkoista sokeria, erilaisia sidosaineita ym. Raakasuklaan voi helpoimmillaan valmistaa muutamasta ainesosasta ja koko suklaapala on täyttä superruokaa. Suklaan valmistuksen menee helpoimmillaan vain puoli tuntia. 

                                                                 Helppo raakasuklaa

                                                                   1.5dl kaakaovoi

                                                                   2rkl kookosöljy

                                                                   2rkl hunaja

                                                                  2rkl raakakaakaojauhe

                                                                  suolaa myllystä

1. Sulata kaaovoi vesihauteessa

2. Sekoita joukkoon kookosöljy

3. Kun rasvat ovat sulaneet juoksevaksi, ota kippo pois vesihauteesta ja sekoita joukkoon kaakaojauhe

4. Lisää hunaja maun mukaan. Jos hunajan tuntuu jäävän ”klimpiksi” seoksen pohjalla, voit lisätä kaakaojauheen määrää 

5. Muista SUOLA! Tämä on tärkeä osa ohjetta, suola tuo esiin makeuden suklaassa! Lisää suolaa varovasti, maistele seoksen makua omaan suuhun sopivaksi.

6. Kun seos maistuu hyvältä, laita suklaa muotteihin tai esim. lautaselle, johon on levitetty leivinpaperi. 

Suklaa on helppo tehdä silikonimuoteissa. Kuvassa pohjalla inkamarjoja. 

7. Suklaan sekaan voi laittaa muotteihin mitä vaan lisuketta, esim. kuivattuja marjoja, hedelmiä, pähkinöitä. Omat lempparit ovat kuivatut inkamarjat eli ananaskirskikat

8. Laita suklaa jähmettymään noin 15 minuutiksi pakkaseen

9. Nauti! Säilytä suklaa jääkaapissa tai ota 10 minuuttia ennen syöntiä huoneenlämpöön phmenemään. 

Siinä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan, toki variaatioita tähän on vaikka millä mitalla. Suklaamassaa kannattaa maistella etenkin ensimmäisillä tekokerroilla paljon, makutottumuksia on niin monenlaisia. Jos se maistuu hyvälle tehdesä, silloin valmis suklaakin on loistavaa. Ihania suklaantekohetkiä kaikille! 

I love me 2015

Yleensä en ole lainkaan messuihminen, kuumassa hallissa vaeltelu ihmismassan keskellä ei varsinaisesti ole lempipuuhaani. I love me-messut ovat olleet tänä vuonna hyvin monessa blogissa esillä ennakkoon ja tarjonta vaikutti niin kiinnostavalle, että pakkohan siellä oli lähteä käymään ja onneksi lähdin! Ehdottomasti suosittelen vierailemaan, jos viikonlopulle ei vielä ole muita suunnitelmia. Messukävijöistä 95 % oli naisia, muutama mieskin oli eksynyt paikalle, tosin suurin osa heistä vietti messuja nauttien skumppabaarin antimista, ei kylläkään huono valinta sekään.;) Messut olivat nimensä mukaisesti oikein päivä itselleni, sillä olin tällä kertaa yksin liikenteessä. Alun perin oli tarkoitus mennä ystävän kanssa, mutta aikataulut eivät sopineet yhteen, joten päädyin lähtemään yksin. Olen aina kammonnut yksin menemistä yhtään mihinkään, mutta onneksi menin, ei se niin hirveää ollutkaan. Oli ihanaa kierrellä kaikessa rauhassa, hypistellä ja ihmetellä juuri itseään kiinnostavilla pisteillä, olin vain minä ja raakasuklaamaistijaiset ;)

Mitä tuolta messuilta sitten löytää? Tarjontaa oli vaikka kuinka paljon, jaksoin kierrellä tällä kertaa parisen tuntia, samoileminen siinä ihmispaljoudessa oli yllättävän rankkaa :D. Messut oli jaettu muoti-, terveys-, kauneus- ja luonnollisesti osastoihin. Itseäni näistä kiinnostivat ehdottomasti eniten terveys ja luonnollisesti-osastot. Luonnollisesti alueelta löytyi mm. ihania raakasuklaamaistiaisia, nutellavohvelia, suklaakuorrutteisia mulperinmarjoja, kookosneliöitä, hamppunäkkäriä, spelttipuuroa, cashewtahnaa ja ja ... Ai miten niin maistelin vähän kaikkea? Liian paljon ihania herkkuja!

Messutarjouksiakin olisi ollut vaikka kuinka ja paljon, mutta rahatilanne ei nyt sallinut shoppailuja ja olin kyllä ylpeä itsestäni, kun onnistuin pitämään kukkaronnyörit tiukalla houkutuksista huolimatta;) Foodinin kookosmannapurkkia pyörittelin kyllä useampaan otteeseen kädessä, mutta se sai nyt vielä odottaa. Terveyspuolella oli esillä useiden kuntosalien ständit, mukana oli myös satselixia, jossa itse käyn. Alkuperäinen suunnitelmani oli osallistua TFW:n hyväntekeväisyyshurrikaanitunnille illalla, mutta en jaksanut jäädä odottamaan sen alkua. Minua houkuttelisi kovasti vaihtaa salia ensi vuonna tuonne TFW:lle, siellä näyttää olevan niin mahtava meininki. Juuri sellainen yhteisöllinen, kannustava ilmapiiri, jossa uskoisin viihtyväni erinomaisesti. Toisaalta olen juuri saanu Satsille treenikaverin, joten vaihtaminen ei tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta.

Raakasuklaamaistatuksissa tuli todettua, että kyllä ne itse tehdyt on vaan parhaita. Puhdistamon valmiit raakasuklaat olivat ihan ok makuisia, mutta joku kummallinen sivumaku niissä kuitenkin oli. Silti niitä tuli napsittua ainakin yhden patukallisen verran suuhun, pitihän se testata, onko se sivumaku jokaisessa palassa;) Sen sijaan Puhdistamon puhdas-snack patukka oli erittäin hyvän makuista, näitä voisi joskus ostaa välipalaksi kiirepäivinä. Maistelin Leaderin pisteellä myös protskupatukkauutuuksia, mutta ne ei kyllä sytyttäneet yhtään. Ennen olin oikea proteiinipatukoiden suurkuluttaja, söin niitä lähes päivttäin ja joskus jopa useamman kerran päivässä. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että esim. Leaderin yksi patukka sisältää noin 30 eri ainesosaa, vai miltä nämä kuulostaa? Patukan muutamia ainesosia on mm. tärkkelyssiirappi, emulgointiaine, glukoosifruktoosisiirappi, hydrolysoitu maitoproteiinijauhe, kovetettu kasvirasva, vaniljauute, hydrolysoitu kollageeni, täyteaine polydekstroosi,soijakrispi, kosteudensäilyttäjä (glyseroli), näin muutamia mainitakseni.  

Yhdellä pisteellä oli tällainen kuorimaveitsiuutuus, jolla sai jos jonkinnäköistä kiharaa aikaiseksi. Ständille oli koko ajan niin kova jono, että en jäänyt tutustumaan laitteeseen lähemmin.

Tämä sokerikuva on varmasti monelle tuttu, mutta joka kerta tämä näky herättää kyllä ajattelemaan tuota valkoisen sokerin määrää, jonka voi huomaamatta ahtaa sisäänsä päivän aikana. En edes halua tietää, millaisia sokerimääriä olen pahimmillani syönyt, nimimerkillä aamiaseksi muroja, välipalalla jugurttia, ruuan kanssa leipää ja joka päivä jälkkäriä, illalla suklaata ja viikonloppuna siideriä. Jossain kohtaa juotavat jugurtit oli ihan mun suosikkeja, niiden sokerimäärähän on ihan valtava! Sitä kuvitteli valitsevansa hyvin, kun söi suklaan sijasta ison juotavan jugurtin, mutta pienessä patukassa taitaa olla vähemmän sokeria. Ja esimerkiksi Valion rahka, jonka moni ajattelee olevan terveellinen valinta välipalalle, siinäkin on kuusi palaa sokeria. Näissä täytyy todella olla tarkkana, jos lisättyä sokeria haluaa vältellä, sitä löytyy salakavalasti yllättävistäkin tuotteista. Toki neuroottiseksi ei kannata alkaa, mutta on näitä hyvä edes jollain tasolla tiedostaa.

Messujen parasta antia oli ehdottomasti Tara Langen luento mehustuksesta. Tara oli todella inspiroiva, aina hienoa nähdä ihminen, joka on noin innostunut ja kiinnostunut jostain asiasta. Olen moneen kertaan haaveillun mehulingosta, mutta jättänyt sen hankkimatta korkean hinnan takia. Tara kehoitti, että alkuun pääseen aivan hyvin Prisman halvimmallakin mehustimella. Luennolla puhuttiin nimenomaan vihermehuista ja niiden hyödyistä, hän kertoi omakohtaisia kokemuksia mm. refluksitaudin paranemisesta päivittäisen mehulasin ansiosta. Mehustamisen avulla voisi käyttää kasviksia huomattavasti laajemmin ja monipuolisemmin. Syön nyt jo paljon kasviksia, mutta kaupasta tulee ostettua aina niitä samoja juttuja. Raaka inkivääri tai selleri ei sellaisenaan oikein maistu, mutta mehustamisen avulla voisin nostaa kasvisten käytön ihan uudelle levelille. Pelkillä vihermehuilla en ajatellut alkaa elämään, mutta aihe kyllä kiinnostaa. Täytyy tosissaan harkita mehulingon hankkimista, voisin uhrata S-ryhmän lahjakorttini tähän!

Hih, tällaisella Nutellavohvelilla herkuttelin Fastin pisteellä. En liikaa innostu näistä jauheistakaan, mutta nutellavohveli oli kuitenkin ihan maistamisen arvoista!

Kiinnostava luento oli myös Viola Nygrenin haastattelu bloggaamisesta, osui ja upposi kyllä juuri tähän hetkeen sopivasti. Neljän jälkeen suunnistin kotia kohti, ihmispaljous alkoi olla aika tukalaa. Onneksi pääsin nyt perjantaina käymään, lauantaina paikalla on varmasti TODELLA paljon väkeä! Muistin vasta kotona, että kello 16 olisi ollut bloggaajakirppis, jonne olin suunnitellut meneväni, mutta se jäi nyt tällä kertaa välistä. Erittäin positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan, ensi vuoden messuja odotellessa!

Ihanaa viikonloppua kaikille

Montako kertaa voi laihduttaa viimeisen kerran?

Kuinka monta kertaa laihduttamisen tai elämäntapamuutoksen voi aloittaa uudelleen? Olen laihduttanut elämäni aikana kymmeniä ja kymmeniä kiloja. Silti olen edelleen ylipainoinen ja taas laihduttamassa, tällä kertaa toivon sen olevan viimeinen kerta. Tosin niin mä oon tähänkin asti luullut joka kerta ja silti olen taas tässä tilanteessa.

Miksi laihduttaminen sitten on niin hitsin hankalaa? Aina toitotetaan joka paikassa, että painon pudotus on helppoa, mutta pudotetun painon ylläpitäminen on vasta se todellinen työvaihe. Mä oon eri mieltä asiasta. Painonpudotus on ihan yhtä hankalaa, ehkä jopa vaikeampaa, kuin painon ylläpito. Ainakin tällaiselle jojoilijalle, joka ainakin jollakin tasolla on saanut aineenvaihduntansa sekaisin jatkuvalla lihon-laihdun-menetelmällä. Olen aina ihaillut ja kadehtunitkin ihmisiä, jotka saavat dieetin ekalla viikolla useita kiloja pois, vaikka ne ovatkin nestettä, mutta kyllähän se pienempi vaakalukema vaan motivoi kummasti. Itsehän en ole tuossa onnellisessa tilanteessa, mutta toisaalta fakta on se, ettei rasva viikkotolkulla pala 3-4:n kilon viikkovauhdilla. Tietenkin alkuun olisi kiva saada kunnon buusti, sitä salaa aina dieetin alussa toivoo vaikkapa kunnon noro-virusta, tosin itsehän en tunne sanaa ruokahaluttomuus, joten luultavasti silloinkin istuisin vessanpöntöllä vetämässä suklaata hyvällä omallatunnolla...

Tammikuussa vaihtoreissun jälkeen aloittaessani taas laihduttamista erään tutun PT:n vetämässä nettivalmennusryhmässä, vedin ekan viikon ihan tasan tarkkaan ohjeiden mukaan ja olin innostuksesta soikeana. Mutta mitä tapahtui viikon jälkeen? Vaaka ei hievahtanutkaan alaspäin! Kuinka epäreilua, olin viikon syönyt terveellisesti ja kuvittelin jo näyttäväni vähintään fitness-lehden kansikuvatytöltä, mutta ei, sama pullukka katsoi edelleen peilistä takaisin. Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli heittäytyä maahan ja vetää kunnon itkupotkuraivarit, olen epäonnistunut, minut on tuomittu lihavaksi, minulla on lihavuusgeeni, aineenvaihduntahäiriö tai vähintään kilpirauhasen vajaatoiminta. Totuushan oli tietenkin, etten kärsinyt mistään muusta, kuin lyhyestä kärsivällisyydestä. Jokainen tietää, että rasvan palamiseen menee aikaa x-määrä, riippuen kehonkoostumuksesta, unesta, liikunnasta ym. asioista. Mutta silti sitä odottaa ihmettä. Ihmettä, joka viikossa tai vähintään kahdessa muuttaa sinut fätistä fitiksi, olethan ollut niin tunnollinen noudattaessasi ohjeita. Kärsivällisyys on asia, jota olisi kiva omistaa laihdutusprojektissa, joskus se vaan tuntuu olevan muuttanut kokonaan naapuriin. Jos ei parissa päivässä vaatteet ala tuntua löysemmiltä, tekisi mieli kokeilla jotain toista vaihtoehtoa, vaikkapa kaalikeittodieettiä, superidieettiä, nutrausta, cambridgeä, 5:2 tai mehupaastoa. Olen kokeillut läpi varmasti kaikki maailman dieetit ja tiedän, ettei oikotietä onneen ole. Silti välillä on kiva heittää itsensä siihen kuplaan, että voisi laihtua 10 kiloa kuukaudessa, vaikka järki sanoo sen olevan mahdotonta. Sitä saattaa taas tsempata viikon, kaksi tai jopa kolme ja noudattaa ohjeita täysillä, sitten alkaa taas kyllästyttää, kun mitään ei tapahdu ja tekee mieli lopettaa koko homma. Kuitenkaan siihen nykyiseenkään olotilaan ei ole tyytyväinen ja jo parin päivän päästä aloittaa koko rumban uudelleen. Välillä koko laihdutus tuntuu kiertävän kehää, mutta kyllä mä joku päivä vielä pääsen siihen tasaisempaan olotilaan!

Missä tilanteessa olen nyt? Tammikuun lopussa tätä projektia aloittelin ja siitä kiloja on pudonnut nyt 9. Aikaa on mennyt 9 kuukautta eli keskimäärin se tarkoittaa kiloa kuukaudessa. Ei mikään hurja tahi, joku toinen olisi pudottanut samassa ajassa -20 kg. Omalla kohdallani en voi olla kovin tyytymätön, vaaka voisi yhtä hyvin näyttää + 10kg ja sekös vasta ärsyttävää olisikin. Normaalipainoon on matkaa reilu 15kg ja sitä tässä tavoitellaan kaikin keinoin ennen kesää 2016. Kesä meni painonpudotuksessa aika lailla reisille, liikaa viiniä, ainakin vaa'an mielestä. Mutta nyt syksyllä homma jatkuu taas, tosin 1.5 viikkoa sitten vedin sellaiset raakasuklaaöverit, ettei mitään järkeä! Mutta onhan tässä taas 10 päivää vedetty hyvin ja nyt ollaan taas hyvällä matkalla kohti tavoitetta!